Lady Gagan rinnat säihkyivät

Viihdeuutiset · Stara.fi

Facebookissa historiaa äskettäin tehnyt supersuosittu poptähti Lady Gaga on esiintynyt jo pidempään keikoillaan toinen toistaan rohkeammissa ja näyttävämmisaä asuissa.

Yksi asuista on tunnetusti kopioitu lähes suoraan poptähti Madonnan maineikkaasta asusta, jossa rintojen päällä nähtiin metalliset kartiot. Lady Gaga vei asun kuitenkin toiselle asteelle lisäten rintoihinsa pyrotekniikkaa. Nyt hänet on kuvattu tässä asussa Bostonin keikallaan viime viikoila. Katso kuvat tästä.

Poptähti Lady Gaga on tehnyt historiaa tällä kertaa maailman suosituimmassa verkkoyhteisössä Facebookissa. Hänestä on tullut nimittäin ensimmäinen elävä ihminen, joka on kerännyt yli kymmenen miljoonaa fania yhteisösivustolla.

Maagisen rajan odotettiin rikkoutuvan jo viime viikon puolivälissä, mutta se ylittyikin lopulta vasta viikonloppuna. Rajusti suosiotaan nostanut laulajatähti ohitti vasta viime kuussa siihen saakka suosituimman yksittäisen henkilön, presidentti Barack Obaman. Viime aikoina Lady Gaga on saanut faneja ryhmäänsä noin 140.000 kappaleen päivävauhdilla. Juuri nyt faneja on 10.708.354 kappaletta.

Loppukirin aikana Lady Gagan lisäksi myös näyttelijä Vin Diesel ohitti Yhdysvaltojen presidentin ja hän on nyt toiseksi suosituin elävä tähti. Neljäntenä on Megan Fox ja viidentenä Hugh Laurien roolihahmo Tohtori House. Eniten faneja on vuosi sitten menehtyneellä Michael Jacksonilla, josta on ilmoittanut pitävänsä 14.263.267 käyttäjää.