Heather Grahamin bikinipeppu ei imartele

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutta nousua parhaillaan Hollywoodin kuumimpaan kärkikaartiin viime aikoina tehnyt näyttelijäkaunotar Heather Graham nähtiin taannoin valkokankaalla Kauhea kankkunen -komediassa. Seuraavaksi kaunotar nähdään uudessa Boogie Wookie -leffassaan yläosattomissa.

Nyt Heather Graham on ehtinyt kiireidensä keskellä myös lomailemaan. Hänet ikuistettiin nimittäin eilen Ischiassa, Italiassa. Neitokainen oli sonnustautunut auringonpalvontaa varten pinkinvärisiin bikineihin, jotka sattuivat luonnollisesti myös paparazzikuvaajien tähtäimiin. Kuviin osui samalla myös hieman vähemmän mairittelevia kuvakulmia hänen takamuksestaan. Katso kuvat tästä.

39-vuotias Heather Graham on näytellyt urallaan kymmenissä elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat muiden muassa Anger Management, The Guru ja Austin Powers -elokuvat. Hänen ensimmäinen oikea elokuvaroolinsa nähtiin vuonna 1984 ensi-iltansa saaneessa Student Exchange -leffassa. Varsinaisia menestysrooleja hänen kohdalleen ei ole vielä sattunut, mutta Graham on tehnyt vahvaa uraa sivuosien tähtenä. Tänä vuonna hän tähditti kolmea elokuvaa; Boogie Woogie, ExTerminators ja Kauhea kankkunen.