Päätoimittaja suivaantui: ”Lady Gaga on lapsellinen diiva”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme pari viikkoa sitten kuinka poptähti Lady Gagan entinen manageri David Ciemny sivalsi uudessa paljastuskirjassaan laulajaa ja väitti tämän olevan fyysisesti ja henkisesti sairas. Nyt samaan kuoroon on liittynyt myös legendaarinen päätoimittaja Anna Wintour.

Vogue-lehden maailmankuulu ja jääkylmä päätoimittaja Anna Wintour on saanut tarpeekseen Lady Gagasta, sillä hän on sivaltanut laulajaa yllättävän tiukoin sanakääntein. Päätoimittaja tapasi laulajan toukokuussa, kun tämä oli esiintymässä Wintourin organisoimassa Metropolitan Museum Costume Institute Gala -tapahtumassa.

– Lady Gagalla oli jonkinlainen hermoromahdus juuri ennen esiintymistään, eikä Anna ollut lainkaan tyytyväinen häneen. Anna ei ollut lainkaan vaikuttunut. Hänen mukaansa laulaja käyttäytyi kuin lapsellinen diiva, eikä kuten ammattilainen, joka oli menossa esiintymään maailmankuulujen muotisuunnittelijoiden ja julkkistähtien eteen, kirjailija Maureen Callahan kirjoitti.

– Laulaja eristi itsensä takahuoneeseen tunniksi ja nousi lavalle myöhässä. Lisäksi hän oli vaatinut saada kaikenlaista takahuoneeseen. Hän meni Annan luo viime minuuteilla ja kertoi kuinka hän halusi asiat hoidettavan. Anna ei kuitenkaan suostunut vaatimuksiin ja luulen, että laulaja ei ollut tottunut sellaiseen. Kahden suuren egon kohtaaminen menee usein mielenkiintoiseksi.