Lady Gaga niittää menestystä

Viihdeuutiset Toimittaja:

Maailman suosituin poptähti Lady Gaga on ollut viime aikoina otsikoissa ennätysmäisen paljon. Hän joutui taannoin perumaan konserttejaan Pariisissa logististen ongelmien takia.
 
Popkaunotar sai eilen illalla MTV Europe Music Awards -gaalassa kolme palkintoa itselleen. Hittiartisti julistettiin parhaaksi poptähdeksi, naisartistiksi ja parhaan kappaleen esittäjäksi.
 
Eri lähteet kertoivat vastikään Lady Gagan valloittaneen myös uuden osa-alueen. Nuoret voivat tästä lähtien nimittäin opiskella Lady Gagaa Etelä-Carolinan yliopistossa. Opiskelu tapahtuu Lady Gaga and the Sociology of Fame -kurssin avulla. Tarkoituksena on tutustua Lady Gagan suosion eri piirteisiin.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.