Tampereen suurpalossa mukana kotimainen näyttelijätär

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereen keskustassa varhain maanantaiaamuna tapahtunessa massiivisessa tulipalossa menehtyi kolme ihmistä ja lisäksi neljä joutui sairaalahoitoon. Viranomaisten mukaan ainekset olivat kuitenkin paljon suurempaankin tuhoon ja mittavampiin henkilövahinkoihin.

Eilen illalla selvisi, että myös tunnetun kotimaisen viihdetaiteilijaperheen jäsen oli mukana palossa. Näyttelijä Minka Kuustonen pakeni tulipaloa talon katon kautta, josta pelastuslaitos hänet pelasti. Asiasta kertoi eilen Aamulehdelle lähettämässään viestissä Minkan isä, laulaja Mikko Kuustonen. Kuustonen kiitti lehdelle lähettämässään viestissä pelastuslaitoksen nopeaa apua ja toimintaa ja esitti surunvalittelut uhrien läheisille.

25-vuotias Minka Kuustonen opiskelee parhaillaan Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella. Hänet on ehditty kuitenkin varsin monipuolisella urallaan nähdä sekä valkokankaalla että televisiossa. Minka on tähdittänyt elokuvia Tyttö sinä olet tähti ja Hiljaisuus sekä esiintynyt suosituissa Käenpesä ja Ketonen & Myllyrinne -televisiosarjoissa.