Poptähti Katy Perry avioitui näyttelijämiehensä Russell Brandin kanssa lokakuussa Intiassa järjestetyssä intiimissä seremoniassa. Avio-onnea on siis kestänyt jo puolentoista kuukauden ajan, mutta siitä huolimatta Katy unohtelee välillä olevansa naimisissa.
– Unohdan joskus kutsua häntä aviomiehekseni ja kutsun häntä vahingossa poikaystäväkseni. Tulen kyllä jossain vaiheessa oppimaan, Katy Perry naureskeli E! Onlinen mukaan.
Viime viikolla Yhdysvalloissa juhlitun Kiitospäivän julkkispari vietti Santa Barbarassa Perryn vanhempien luona. Kiitospäivän juhlinta oli laulajan mukaan yhtä riehakasta kuin aiemminkin, mutta yhden myönnytyksen hänen vanhempansa olivat joutuneet tekemään. Juhlapöydässä oli nimittäin laulajan mukaan myös ”tofukalkkunaa” kasvissyöjä-Russellia varten.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Katy Perry tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.