Lady Gagan ”vuotaneella” kappaleella huijataan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga on viettänyt parin viikon ajan yllättävää hiljaiseloa. Vuodenvaihteessa hän julkisti takapuoli paljaana uuden Born This Way -levynsä ja singlensä julkaisupäivät ja nimet. Single julkaistaan 13. helmikuuta ja albumi 23. toukokuuta.

Viikonloppuna supertähti on ollut otsikoissa, kun hänen uuden singlensä on väitetty vuotaneen verkkoon. Nyt väitteet biisivuodosta on kuitenkin kiistetty jyrkästi. Poptähden taustavoimat ovat ilmoittaneet, että kyseinen kappale ei ole todellisuudessa Lady Gagan musiikkia, vaan että kyseessä on huijaus.

Lady Gaga joutui joulukuun puolivälissä tunkeilijan uhriksi, kun tähden turvamiehet eivät onnistuneet pysäyttämään naista, joka yritti tunkeutua poptähden keikkapaikan pukuhuoneeseen Lontoon O2 Arenalla. Nainen pääsi tunkeutumaan suljetulle backstage-alueelle saakka. Lopulta paikalle jouduttiin soittamaan poliisit.