Katy Perry aviokriisissä jo nyt – hakee apua terapiasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poppari Katy Perry on ollut paljon otsikoissa paljastavan pukeutumistyylinsä vuoksi. Kolmisen kuukautta sitten hän avioitui brittiläisen näyttelijä-koomikko Russell Brandin kanssa vain vuoden seurustelun jälkeen. Viime kuussa Russell julkaisi verkossa kuvan meikittömästä vaimostaan, ja kuva levisi nopeasti ympäri maailmaa.

Siitä saakka on huhuttu, että julkkispari olisi aviokriisissä. Nyt asiaan on viimein saatu myös vahvistus, kun Life & Style -lehti uutisoi parin hakeutuneen terapiaan avioliittonsa pelastamiseksi. Katyn kerrotaan kyselleen ystäviltään vinkkejä terapiasta. Aiemmin Katy oli miehensä seurassa lähes koko ajan, mutta viime viikkoina heidät on ikuistettu yhä useammin ilman elämänkumppaniaan.

Muhkeaa poveaan mielellään esittelevä laulaja paljasti äskettäin vihanneensa nuorempana isoja rintojaan. Perry kertoi joutuneensa jopa kiusatuksi rintojensa vuoksi. Palstatilaa lehdissä avonaisilla kaula-aukoillaan nykyisin saava tähti on tunnustanut isorintaisuuden kääntyneen kuitenkin sittemmin hänen voitokseen.