Suosikkipoppari paljastaa kaiken

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittipoppari Lily Allen oli vielä viime kesänä onnensa kukkuloilla, kun hän oli tuolloin perustamassa perhettä miesystävänsä Sam Cooperin kanssa. Perheidylli murskautui taannoin kuitenkin rajusti jo toisen kerran tapahtuneeseen keskenmenoon. Kaunotar sai tapahtuneen takia myös verenmyrkytyksen.

25-vuotias Lily ja 32-vuotias Sam olivat aikoneet mennä naimisiin lapsen syntymän jälkeen. Pienokaisen kuoleman johdosta suunnitelmat haudattiin. Pari kuitenkin kihlautui jouluna, kun Sam kosi Lilya Balilla. Pian sen jälkeen suosikkipoppari ilmoitti jättävänsä musiikkiuran ja keskittyvän toisiin asioihin.

Sittemmin Lilyä ei ole juuri otsikoissa nähty, mutta nyt hän on avautunut brittiläiselle televisiotoimittajalle ja paljastanut kaiken traagisesta elämästään. Mirror-lehden mukaan harvinaisen avoin haastattelu esitetään televisiossa Britanniassa kolmessa osassa, joista ensimmäinen nähdään 15. maaliskuuta. Dokumenttien sisällöstä kohistaan parhaillaan brittilehdissä, sillä odotettavissa on paljastuksia kulissien takaisista tapahtumista.