Huumeita länsinaapurin Big Brotherissa? Poliisi harkitsee kotietsintää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen edellinen Big Brother -tuotantokausi sujui pääosin erittäin rauhallisissa merkeissä, sillä talossa ei nähty edes varsinaista seksiä aikaisempien kausien tapaan. Tylsä tuotantokausi jäisi koska tahansa jalkoihin länsinaapurin touhuille, sillä Ruotsin BB-talossa on nähty skandaalimaisia piirteitä.

Ruotsissa kohistaan parhaillaan käynnissä olevan kauden erikoisista tapahtumista, ja nyt myös poliisi on kiinnostunut talon tapahtumista. Heti kauden alkajaisiksi yksi mieskilpailija vietiin nimittäin sairaalahoitoon, kun hän alkoi sekoilla pahemman kerran. Myös hänen tyttöystävänsä sai lähtöpassit, ja pian perään myös toinenkin naiskilpailija. Kaikki kolme olivat alkaneet käyttäytyä sekavasti kesken kaiken.

Nyt viranomaiset epäilevät, että Ruotsin BB-talossa olisi käytetty huumeita. Tämä siitä huolimatta, että talossa on formaatin mukaisesti tiukka kameravalvonta ympäri vuorokauden. Erityisesti asukkaiden pitkien valvomisten epäillään olevan huumeidenkäytön tulosta, Aftonbladet kertoo. Tuotantoyhtiö on kuitenkin ilmoittanut yrittäneensä kaikkensa kilpailijoiden taustojen selvittämiseksi ja tarkastaneensa muiden muassa asukkaiden mahdolliset rikosrekisterit. Pahimmassa tapauksessa BB-talo joudutaan sulkemaan, mikäli talosta tosiaan löydetään huumeita.