Mila Kunisin seksikyyttä ei turhaan ylistetä

Viihdeuutiset · Stara.fi

70’s Show -komediasarjasta alunperin tunnetuksi tullut näyttelijäkaunotar Mila Kunis on talven aikana tehnyt upean paluun Hollywoodin A-sarjan tähdeksi. Hänet nähdään nyt useammassakin suuren budjetin elokuvassa, joten kaunottaren ura on paremmalla tolalla kuin koskaan aiemmin.

Pari viikkoa sitten leffakaunotar poseerasi W Magazine -lehden kannessa keskimääräistä näyttävämmässä kuvassa. Nyt hänet on ikuistettu ihastuttamassa ohikulkijoita Pariisissa. Ainakin Milan sääret saivat ihastusta osakseen. Viime päivinä Milan on huhuttu olevan tavallista lämpimimmissä väleissä juuri eronneen Justin Timberlaken kanssa.

27-vuotias näyttelijä Mila Kunis erosi vuodenvaihteessa Yksin kotona -tähti Macaulay Culkinista kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Taannoin Kunis kertoi varttuneensa homoseksuaalien miesten kanssa ja siksi luulleensa lapsena itsekin, että hän on poika tytön ruumiissa. Viime viikolla Mila yhdistettiin romanttisessa mielessä myös vastanäyttelijäänsä Justin Timberlakeen.