Australialaisten näkemys seksikkäimmistä naisista poikkeaa muista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta löytyy useita äänestyksiä, joissa listataan järjestykseen seksikkäimpiä, kuumimpia ja kauneimpia naistähtiä. Tällä kertaa vuorossa oli FHM-miestenlehden Australian versio, jonka listaus poikkesi monilta osin esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Britannian vastaavista.

Kengurumaan miesten mielestä maailman seksikkäin nainen on nimittäin poptähti Katy Perry, joka sijoittui tänä vuonna Maxim-lehden äänestyksessä kolmanneksi. Toiselle sijalle Australiassa rankattiin oman maan Miss Universe 2004 Jennifer Hawkins, joka ei ole kansainvälisillä listoilla juuri juhlinut. Kolmanneksi listalla sijoittui supermalli Miranda Kerr.

Viiden seksikkäimmän joukkoon mahtuivat myös näyttelijät Megan Fox ja Jessica Alba, jotka eivät sijoittuneet amerikkalaisten äänestyksessä tänä vuonna enää edes kärjen tuntumaan. Kymmenen kärkipäässä olivat australialaisten mielestä myös Mila Kunis, Adriana Lima, Natalie Portman, Alessandra Ambrosio ja australialainen malli ja MTV-juontaja Ruby Rose.