Lady Gaga ”unohti” pukea vaatteet Cannesissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin lukeutuva poptähti Lady Gaga julkaisi viime viikolla uuden Judas-singlensä, josta saatiin pian myös musiikkivideo. Jo etukäteen kohuttu musiikkivideo maksoi huimat kahdeksan miljoonaa euroa. Parhaillaan poptähti on Cannesissa.

Tänään Lady Gaga kuvattiin tekemässä soundcheckiä Cannesin elokuvajuhlilla, ja jälleen kerran neitokaisen asu yllätti. Hän oli nimittäin mitä ilmeisimmin unohtanut pukea vaatteet ylleen, sillä laulaja luritteli kappaleitaan pelkissä alusvaatteissaan.

Tuore musiikkivideo on todennäköisesti yksi kaikkien aikojen kalleimmista artistien yksittäisistä musiikkivideoista. Tähän mennessä se on saanut YouTubessa vain noin 50.000 katselukertaa, mutta määrä on räjähdysmäisessä kasvussa. Judas-single päätyi äskettäin verkkoon hieman ennen aikojaan, mutta ”vuodon” aiheuttama mediahuomio toimi vain hyvänä mainoskampanjana singlelle.