Viisuskandaali: Saksaa syytetään härskistä vilpistä Euroviisuissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Saksassa on parhaillaan käynnissä Euroviisujen finaalilähetys, jonka aluksi perinteiseen tapaan esiintyi edellisen vuoden voittaja. Euroviisuhistoriassa on nyt kolmatta kertaa tilanne, jossa edellisen vuoden voittaja on uudelleen mukana kisaamassa.

Viime vuonna kisan voitti Lena, joka on myös tänä vuonna finaalissa. Siitä huolimatta kisajärjestäjät antoivat hänen esiintyä finaalin avausesityksessä. Tilanne on nyt aiheuttanut runsaasti närää ja jopa epäilyjä Saksan huijaamisesta, sillä Lena saa finaalilähetyksessä merkittävästi enemmän ohjelma-aikaa kuin kilpailijansa. Kaiken lisäksi myös kisan juontajat muistivat huomauttaa Lenan erikoisesta tilanteesta.

– Kenestä tulee Lenan seuraaja? Ehkä jopa Lenasta itsestään, juontaja totesi esityksen jälkeen.

Lenan lisäesiintyminen on puhuttanut kovasti keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Monet kommentoineista pitävät Saksan toimintaa oman viisufinalistin epäreiluna suosimisena. Myöskään suomalaiset kommentaattorit eivät olleet kovin mielissään Lenan esiintymisestä.

– Olihan siellä Lenojakin lavalla. Taisi olla 43, jos oikein laskin. Yksi taisi olla aito, jos oikein kuulin, Asko Murtomäki totesi.

– Kyllä vain, kun tyttö sai mikrofonin käteen ja pääsi laulamaan. Tosin hieman täällä on spekuloitu sillä, että saako hän nyt tähän kisaan ylimääräistä etua tällä extraesityksellä. Toivottavasti ei vaikuta lopullisiin äänin, Tarja Närhi jatkoi.