Kaikkien aikojen televisiofloppi – lopetettiin ennen ensimmäistä jaksoa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parin viime vuoden aikana lukuisia televisiosarjoja on lopetettu, mutta alkuvuoden aikana tahti on kiihtynyt huomattavasti entisestään. Parin kuukauden aikana on lopetettu Working Class -sarja kahdentoista jakson jälkeen, Chaos-sarja kolmen jakson jälkeen ja The Paul Reiser Show jo kahden jakson jälkeen.

Televisioflopit ovat siis pahentuneet sarja sarjalta, ja tuoreinta tapausta ei voi enää alittaa. Maineikkaan David E. Kelleyn kovasti odotettu Wonder Woman -televisiosarja päätettiin nimittäin lopettaa jo ennen ensimmäisenkään sarjan esittämistä televisiossa.

Wonder Woman sai runsaasti kritiikkiä ammattilaisilta jo pilotin perusteella, eivätkä sarjasta maistiaisena julkaistut valokuvat ainakaan tilannetta parantaneet. Kelleyn käsikirjoitusta pidettiin surkeana, mutta kaikkein eniten kritiikkiä tuli lopulta päätähden asusta. Lopulta NBC-televisiokanava ilmoitti, että se keskeyttää projektin jo ennen pilotin esittämistä televisiossa.