Miranda ja Victorian enkelit ihastuttivat joukolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippumalli Miranda Kerr ja hänen miehensä Orlando Bloom saivat tammikuussa perheenlisäystä, kun heille syntyi esikoinen. Flynn-niminen poikalapsi teki debyyttinsä julkisuudessa pian syntymänsä jälkeen rintaruokinnan merkeissä, ja sittemmin tuore äitikin on palannut työelämään kameroiden eteen.

Nyt Miranda on poseerannut yhdessä muiden nimekkäiden Victoria’s Secret -huippumallien kanssa Los Angelesin The Grove -kauppakeskuksessa, josta ryhmä suuntasi samaisen alusvaatemerkin kiertueelle. Mirandan lisäksi paikalla olivat muiden muassa Adriana Lima, Alessandra Ambrosio, Erin Heatherton ja Candice Swanepoel.

Miranda juhli äskettäin 28-vuotispäiväänsä. Monet supermallit ovat palanneet kuvauksiin ja catwalkeille jo parin kuukauden päästä synnytyksestä. Miranda Kerr kertoi perhe-elämän olevan hänelle tärkeintä, sillä mallina oleminen on hänelle vain työtä. Hän ei tuntenyt pakottavaa tarvetta palata takaisin työelämään. Äitiysloma ei lopulta kuitenkaan jäänyt pitkäksi, sillä parhaillaan hän poseeraa jo lehtien sivuilla tuoreissa kuvissa ja yhtä timmissä kunnossa kuin ennen raskauttaan.

Uusimmat