Kiekkofanit häpäisivät presidentinlinnan – virtsasivat katolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilinen kiekkoleijonien kansanjuhla Helsingin Kauppatorilla sujui pääosin mallikelpoisesti, ja esimerkiksi torilla järjestys pysyi esimerkillisen hyvin hallinnassa. Tilanne oli kuitenkin toinen tien toisella puolella, jossa sijaitsee presidentinlinna.

Presidentti Tarja Halonen käväisi kansanjuhlan lavalla onnittelemassa tuoreita maailmanmestareita, mutta pian hänen vierailunsa jälkeen presidentinlinnassa kävi kutsumattomia vieraita. Naapuritalon seinustalla kiipeilleet ihmiset kiipesivät nimittäin ensin presidentinlinnan matalan osan katolle kannustamaan kultajoukkuetta Suomen lipun kanssa.

Kiipeäminen presidentinlinnan katolle on luonnollisesti kiellettyä, mutta sikaileminen ei kuitenkaan jäänyt vielä siihen. Ryhmä näytti nimittäin virtsaavan linnan katolle ennen poistumistaan kiireen vilkkaa. Samaan aikaan kadulla päivysti parikin poliisipartiota, mutta yleisömeren takaa ei näkynyt jäivätko tekijät verekseltään kiinni. Alla olevissa kuvissa he kannustavat paikalta poistuvaa joukkuetta presidentinlinnan katolla.

Katso kuvat klikkaamalla alta kuvien numeroita.