”Verinäytteesi kertoo kuinka pitkään tulet elämään”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmiset ovat kautta aikojen halunneet tietää tulevasta, ja siksi erilaisten ennustajien ja poppamiesten on ollut hyvä harjoittaa ammattiaan. Oman eliniän tai kuoleman ajankohdan ennustaminen jakaa kuitenkin kansan, sillä osa haluaisi sen tietää ja osa ei missään nimessä haluaisi kuulla moista ennustusta.

Nyt Britanniassa on lanseerattu hämmentävä uusi tuote, jonka väitetään kertovan verinäytteen perusteella mikä tulee olemaan henkilön biologinen ikä. Independent-lehden artikkelin mukaan menetelmässä elinikää mitataan DNA-näytteestä. Odotettavissa olevan biologisen iän kerrotaan paljastuvan kromosomien päässä olevista telomeereistä, joiden pituuden uskovaan kertovan kuinka nopeasti koehenkilö ikääntyy.

Kriitikot ovat tyrmänneet uutuustuotteen heti kättelyssä, vaikka se ei ole tullut vielä edes markkinoille. Heidän mukaansa kosmetiikkavalmistajat voivat jatkossa käyttää testituloksia väärin osana ikääntymistä hidastavien tuotteiden mainoskampanjoitaan. Myös vakuutusyhtiöt voisivat jatkossa yrittää selvittää testeillä asiakkaidensa elinaikaa.