Lottohuuma! Historian suurin jättipotti jaossa tällä viikolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat tällä viikolla rynnistäneet lottoamaan jälleen poikkeuksellisen paljon, mutta pitkiltä jonoilta on vielä tähän saakka säästytty. Loppuviikoksi on kuitenkin odotettavissa ruuhkia lottopisteissä muhkean jättipotin ansiosta.

Jaossa on nimittäin Suomen kaikkien aikojen suurin kahdeksan miljoonan euron jättipotti. Reilun seitsemän miljoonan lottopotteja on ollut Suomessa jaossa kuusi kertaa. Maailman mittakaavassa suomalaiset lottovoitot ovat kuitenkin taskurahoja. Euroopan suurin lottovoitto on vuonna 2009 Italiassa jaettu SuperEnalotto, jossa voittosumma oli 151 miljoonaa euroa.

Esimerkiksi Euromillions-lotossa jaossa oli äskettäin jaossa huikeat 138 miljoonaa euroa. Mikäli koko lottovoitto olisi mennyt yhdelle ihmiselle, tulee hänestä kertaheitolla Britannian 570. rikkain ihminen. Voittorahoilla voisi asua 688.235 yötä luksushotellissa, Harvey Nicholsilta 86.346 Givenchyn laukkua tai 162.500 paria Alexander McQueenin kenkiä.