Malin Akerman näyttävissä bikinikuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruotsalaiskaunotar Malin Akerman nousi taannoin otsikoihin yllättävällä tavalla, kun hänet valittiin Inferno-elokuvan pääosaan Lindsay Lohanin saatua potkut samasta roolista. Kiinnityksen jälkeen neitokainen on ollut kovasti otsikoissa.

Naapurimaassamme syntynyt nouseva tähti on kuvattu nauttimassa vapaapäivästään rannalla. Valkoisella hiekalla loikoileva ruotsalaiskaunotar on pukeutunut kuvissa vihreä-mustiin bikineihin. Paparazzit ovat vaanineen neitokaisen ympärillä niin, että ovat saaneet ikuistetuksi myös hänen lähes paljaan takamuksensa.

Tukholmassa syntynyt 31-vuotias Malin Akerman, alunperin Åkerman, tunnetaan näyttelijänuransa lisäksi myös mallina ja laulajana. Lapsuutensa Ruotsissa ja Kanadassa viettänyt kaunotar löydettiin 17-vuotiaana malliksi Kanadassa. Sittemmin Kaliforniaan muuttanutta Malinia on nähty muiden muassa televisiomainoksissa ja viime vuosina myös elokuvissa. Viime vuonna neitokainen koristi myös Maxim-lehden kansikuvaa ja poseerasi yläosattomissa. Ennen Inferno-rooliaan Akerman tähdittää Wanderlust-nimistä elokuvaa.