Lady Gagasta tehtiin Pumpattava barbara

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga julkaisi äskettäin uuden Born This Way -albuminsa, ja sen jälkeen hän on pitänyt huolen palstatilan riittämisestä esiintymällä lähes alastomana useammissakin julkkisjuhlissa. Ei siis ihme, että poptähti on kovaa valuuttaa myös seksilelujen markkinoilla.

Yhdysvalloissa julkkistähtien nimeä kantavat seksinuket, niin sanotut pumpattavat barbarat, ovat olleet suosittuja jo pitkään. Kauppojen hyllyiltä löytyy nyt myös Lady Gagan versio tuotteesta. Aiemmin vastaavia seksinukkeja on tehty monista muistakin tähdistä, sillä nuken esikuvaksi ovat päätyneet muiden muassa Miley Cyrus, Beyonce, Kim Kardashian ja Pamela Anderson. Osa nukeista on poistettu myynnistä tähtien asianajajien vaatimuksesta.

Muutama päivä sitten Lady Gaga paljasti haastattelussa synkkiä muistoja kouluajoiltaan, sillä hän kertoi olleensa rajusti koulukiusattu. Poptähti on aiemminkin kertonut asiasta, mutta vain pintapuolisesti. Nyt hän valotti tapahtumia hieman lisää Rolling Stone -lehdelle.

– He sanoivat, että nauruni on outo, olen kummallinen, ihmettelivät miksi aina lauloin, miksi pidän teatterista, miksi meikkaan siten kuin meikkaan ja mikä kulmakarvoissani on vikana. Käytin itseruskettavaa ja siksi minulla oli aina syvä rusketus. Ihmiset kysyivät miksi olen oranssi, miksi laitan hiukseni noin ja olenko lesbo. Usein minua haukuttiin lutkaksi, Lady Gaga kertoi Rolling Stone -lehdelle.

Uusimmat