”Lady Gagalla perinnöllinen sairaus – hiukset lähtevät päästä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin lukeutuva poptähti Lady Gaga on viime viikot kiertänyt maailmaa markkinoimassa uutta albumiaan, joka ei ole ponnisteluista huolimatta menestynyt odotetusti. Suosikkilaulaja on otsikoissa lähes päivittäin erikoisten asujensa takia.

Julkisuudessa on liikkunut jo kuukausien ajan huhuja, joiden mukaan Lady Gaga sairastaisi perinnöllistä ihosairautta. Sen väitetään olevan osasyynä laulajan erikoisiin asuvalintoihin ja alati muuttuvaan hiustyyliin. Nyt nämä epäilyt on esitetty myös Ian Halperin toimittajassa Lady Gagan elämäkerrassa, jonka mukaan laulaja joutuu pitämään peruukkeja, koska hänen hiuksensa lähtevät päästä. Kirja kertoo Gagan myös käyttävän huumeita, mutta ne tiedot laulaja on itsekin jo aiemmin vahvistanut.

Pari viikkoa sitten Lady Gaga haastettiin oikeuteen Japanin luonnonkatastrofin tuhoihin liittyvän rahankeräyksensä takia. Hänen nimittäin väitetään pimittäneen myymistään rannekkeista saadut tulot, ja nyt oikeudessa vaaditaan selvyyttä asiaan. Michiganilainen asianajaja haastoi tähden oikeuteen, koska tämän taustavoimat eivät suostuneet paljastamaan paljonko rannekkeiden tuotosta on todellisuudessa ohjattu Japaniin. Lady Gaga on kiistänyt väitteet rahojen pimittämisestä.

Uusimmat