Lea Michele ihastutti pikkubikineissä Havajilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeen viime syksynä rantautunut Glee-televisiosarja on tehnyt Lea Michelestä seuratun julkkiskaunottaren. Tämä siitä huolimatta, että uransa alkuvaiheessa häntä ei pidetty tarpeeksi kauniina menestykseen. Viime kuussa Michelen kerrottiin saaneen lähtöpassit hittisarjasta.

Nyt Lea Michele on kerännyt voimia syksyn tuleviin koitoksiin yhdessä poikaystävänsä kanssa. Lea on nimittäin kuvattu lomailemassa aurinkoisissa merkeissä Havaijilla. Michelen tuulenhalkaisijaa pidettiin aikoinaan esteenä menestykselle, mutta neitokainen osoitti arvostelijoiden olleen väärässä. Tuoreissa kuvissa huomio kiinnittyy kuitenkin aivan muihin ominaisuuksiin.

Lea Michele rankattiin keväällä 2010 arvostetun Time-aikakauslehden toimesta maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten listalle. 24-vuotias Michele poseerasi taannoin GQ-lehden kannessa ja sisäsivuilla odottamattoman rohkeasti koulutytön asussa ja pelkissä pikkuhousuissa. Kuvista nousi välittömästi kohu, koska lasten vanhempia edustava järjestö piti niitä liian seksikkäinä. Vanhemmat paheksuivat myös sitä että aikuisille miehille suunnattu lehti seksualisoi nuorten suosiman sarjan tähdet.