Olivia Munn riisui supersankariasunsa – ja julkaisi kuvan netissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen näyttelijäkaunotar Olivia Munn tunnetaan mallina sekä useiden elokuvien ja televisio-ohjelmien tähtenä. Taannoin julkkiskaunotar nakuili PETA-järjestön kampanjassa, mutta hän on toki aiemminkin poseerannut vähissä vaatteissa. Viime aikoina hänen on huhuttu olleen seksisuhteessa Justin Timberlaken kanssa.

Viime kuussa Olivia oli juhlimassa Las Vegasin Pure-yökerhossa järjestetyissä vodkamerkin bileissä, jossa hän tiedusteli yleisöltä kuinka moni heistä aikoi harrastaa yhden illan suhteita ja rohkaisi juhlakansaa sellaisiin. Nyt nörtiksi julistautunut kaunotar on pukeutunut supersankariksi Comic Con -tapahtuman innoittamana. Verkossa hän julkaisi itsestään kuitenkin kuvan, jossa sankariasu oli jo riisuttu.





Kuva: Twitter

30-vuotias Olivia Munn aloitti uransa nimellä Lisa Munn. Vuodesta 2006 lähtien televisiokasvo on käyttänyt julkisuudessa nimeä Olivia. Mallintöidensä lisäksi hän on tähdittänyt urallaan monia elokuvia ja toiminut sekä juontajana että kilpailujana televisio-ohjelmissa. Elokuvapuolellä hänen CV:ssään ovat muiden muassa Big Stan, Insanitarium ja Scarecrow Gone Wild, Date Night ja Iron Man 2. Maaliskuussa 2009 hänet rankattiin maailman seksikkäimpien opiskelijoiden listalla sijalle kolme.