Teinipoikien 90210-päiväuni kuumissa kuvissa – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Shannen Doherty tuli 90-luvulla maailmanlaajuisesti tunnetuksi supertähdeksi Beverly Hills 90210 -televisiosarjan myötä. Tuolloin miljoonien poikien ja miesten päiväuni esitti sarjassa Brenda Walsh -nimistä roolihahmoa. Sarjan päätyttyä Dohertyn palasi muutaman vuoden jälkeen takaisin televisioon.

Viime vuosina erittäin harvoin otsikoissa ollut Doherty nähdään nyt kuvakoosteessa, jossa nähdään hänen näyttävimpiä poseerauksiaan vuosien varrelta. Mukana on myös provokatiivisia bikini- ja alusvaatekuvia, joita teinipojat ja nuoret miehet aikoinaan kuolasivat.

40-vuotias Shannen Doherty nousi kertaheitolla supertähdeksi Beverly Hills 90210 -televisiosarjan myötä. Sittemmin hän on tehnyt uraa näyttelemisen lisäksi myös elokuvaohjaajana. Vuonna 1998 hän sai uuden pestin televisioon Siskoni on noita -sarjan tähdeksi. Viime aikoina hänet on nähty myös suosikkisarjansa 90210 -nimiseen spin off -versiossa. Maaliskuussa 2010 Shannen Doherty osallistui Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, mutta putosi kisasta koko kisan ensimmäisenä.

Uusimmat