Mies julistettiin kuolleeksi – heräsi kylmään ruumishuoneella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta on kantautunut kautta aikojen kauhutarinoita elävältä haudatuista ihmisistä ja yhtä lailla ruumishuoneilla heränneistä. Nyt tarinat ovat kasvaneet yhdellä erikoisella tapauksella. Kuolleeksi julistettu mies heräsi nimittäin ruumishuoneella.

Kyse ei kuitenkaan ollut tällä kertaa zombie-elokuvasta, vaan tosielämästä. Uhrikaan ei ollut zombie, vaan eteläafrikkalainen mies. Maan terveysviranomaiset ovat vahvistaneet, että hän heräsi maanantaina ruumishuoneelta elossa. Vain 21 tuntia aiemmin noin 80-vuotiaan miehen perhe oli kutsunut ruumisauton kotiinsa, koska perheen isä oli heidän mukaansa menehtynyt astmakohtaukseen.

Ruumishuoneella hoitaja tutki uhrin ja tarkisti mahdollisen pulssin, mutta elonmerkkejä ei löytynyt. Seuraavana päivänä ruumiskylmiössä tapahtui kummia, kun mies heräsi yllättäen eloon. Henkilökunta luuli miestä aaveeksi. Ulos päästyään mies tiedusteli ensimmäisenä miten oli päätynyt ruumishuoneelle.