Lady Gaga paljastaa kaiken – pian myös intiimeinä kuvina

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga on pitänyt huolen palstatilan riittämisestä julkaistuaan uuden Born This Way -albuminsa. Hänet on nähty ähes alastomana useammissakin julkkisjuhlissa. Laulaja yllätti taannoin myös esiintymällä kaljuna Paul O’Grady Live -ohjelmassa.

Nyt Lady Gaga on julkaisemassa itsestään kertovan kuvakirjan. Valokuvaaja Terry Richards seurasi megatähteä kymmenen kuukauden ajan ja ehti ikuistaa noin 100.000 otosta laulajatähdestä. Hänellä oli pääsy poptähden koko elämään, eli mitään ei jätetty kuvakirjan ulkopuolelle. Kirjassa julkaistaan 350 värillisiä ja mustavalkoisia kuvia Gagasta.

– Richardson on onnistunut valokuvaamaan koskettavasti Gagan ammatillisen ja henkilökohtaisen elämän molemmat puolet. Kirja tulee olemaan todella intiimi, Grand Central -julkaisuyhtiö kertoi lausunnossaan.

Lady Gagan uutisoitiin äskettäin purskahtaneen itkuun tuomaroidessaan So You Think You Can Dance -tanssiohjelmaa. Gaga herkistyi tanssijoiden tunteellisista esityksistä. Nyt Gaga kertoi radiohaastattelussa saaneensa The Edge Of Glory -hittisinglensä idean tuijottaessaan isovanhempiensa hautaa.

– Tunsin oloni niin tunteelliseksi tuijottaessani maan alla makaavia isovanhempiani, että muutin myöhemmin tunnevyöryni kappaleeksi. Isoisäni kuoltua joimme isäni kanssa tequilashotteja ja päädyin kirjottamaan The Edge Of Glorya, tähti kertoi KISS FM -radio-ohjelman haastattelija DJ Jojolle.

Muutama päivä sitten supersuositun poptähden kerrottiin käyttävän kaljuuntumista ehkäisevää lääkettä. 25-vuotias laulaja on kertonut hiuksiensa kärsineen niiden jatkuvasta värjäämisestä ja käsittelystä. Gagan kerrottiin huolestuneen ensimmäisen kerran hiustenlähdöstään hänen Monster Ball -kiertueellaan. Hän oli harjannut hiuksiaan takahuoneessa, kun ne yhtäkkiä alkoivat irtoamaan isoina suikaleina tähden päänahasta.

Uusimmat