R.I.P. silikonirinnat – Hollywoodin tuorein OUT-ilmiö

Viihdeuutiset · Stara.fi

Silikonirinnat ovat muodostuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana Hollywood-kaunotarten vakiovarusteeksi, ja hiljalleen trendi on levinnyt myös Suomeen. Nyt silikonirintojen kulta-aika alkaa kuitenkin olla Hollywoodissa viimein ohi, ja Suomessa tullaan todennäköisesti tuttuun tapaan muutama vuosi jäljessä.

Lukuisat nimekkäät julkkiskaunottaret ovat hankkiutuneet eroon silikoneistaan ja ilmoittaneet katuvansa niiden hankkimista. Viime vuonna silikoneista luopui Victoria Beckham ja parhaillaan niistä haluaa päästä eroon myös povipommi Jordan, eli Katie Price. Joukko kasvaa koko ajan, sillä silikonirinnat ovat Hollywoodin tuorein OUT-ilmiö.

Us Magazine -lehti kertoo kuinka lukuisat supertähdet katuvat syvästi silikonien hankkimista. Denise Richards sai 19-vuotiaana suuremmat rinnat kuin hän pyysi. Tori Spelling kertoo ettei olisi ottanut silikoneja, jos olisi tiennyt kuinka haitallisesti ne vaikuttavat imetykseen. Kourtney Kardashian kertoo rintojen suurentamisen olleen äkkipikainen ja typerä päätös, ja Jenna Jameson myöntää silikonien olevan erittäin epämukavat.

Samoilla linjoilla ovat myös sekä Tara Reid että vialliset silikonit saanut Audrina Patridge. F-koon jättirinnat hankkinut Heidi Montag on valitellut jo pitkään, ettei hän voi nykyisin elää normaalia elämää rintojensa kanssa. Nämä julkkisnaiset ovat vain jäävuoren huippu, sillä tällä hetkellä silikonirinnat eivät ole viihdemaailmassa kovin suuressa arvossa.