Selena Gomez kuumissa bikinikuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin poptähti Justin Bieber on seurustellut jo kuukausien ajan kollegansa Selena Gomezin kanssa. 17-vuotiaan Justinin ja 19-vuotiaan Selenan suhde tuli järkytyksenä erityisesti Bieberin teini-ikäisille tyttöfaneille. Nyt suhteen naisellisempi osapuoli on bongattu vapaalla.

Selena Gomez on parhaillaan aloittelemassa kiertuettaan Floridan Boca Ratonista, jossa laulaja ehti kuitenkin paistatella päivää. Nuori supertähti hankki rusketusta uima-altaalla bikineissä loikoillen.

Viime viikolla Selena paljasti, että hän ei ole aina ollut poikien mieleen. Miljoonien teinipoikien päiväuni on paljastanut, ettei hän ollut kouluaikoinaan kovinkaan suosittu poikien keskuudessa. Hänellä ei ollut myöskään tarpeeksi itseluottamusta, jotta olisi uskaltanut mennä kertomaan tunteistaan ihastukselleen.

– Minulla ei ollut koskaan poikaystävää kouluaikoina. Ei koskaan. Se on kaikille varmasti aika outoa aikaa elämässä. Kun ihastuin poikaan, en koskaan kertonut hänelle siitä. Siihen ei vain koskaan löytynyt tarpeeksi itseluottamusta. Koulussa en ollut suosittu. Istuin takana ja minulla oli kaksi ystävää. Kävin suurimman osan koulustani kuvauspaikoilla, Selena Gomez kertoi E! Onlinelle.

Äskettäin julkisuuteen päätyi nuoren tähden bikinikuvia, jotka olivat ilmeisesti peräisin Selenan uuden Monte Carlo -elokuvan kuvauksista. Samoihin aikoihin Selena Gomez ilmoitti joutuneensa lopettamaan nettisurffaamisen verkosta löytyvän ikävän materiaalin takia. Neitokainen ei halua törmätä tappouhkauksiin verkossa.

– Se on outoa, todella outoa, mutta en kiinnitä siihen huomiota. Yritän elää elämääni mahdollisimman normaalisti. En halua kiinnittää huomiotani siihen mitä maailmalla minusta puhutaan. En lue lehtiä ja yritän olla käyttämättä internetiä, mutta sitä ei voi kokonaan välttää, Selena Gomez kertoi Scotland’s Daily Record -lehdelle.