Murhaaja jäämässä ilman tuomiota – uskomaton syy

Ohhoh! · Stara.fi

Suomessa Porin käräjäoikeus teki taannoin karmaisevan virheen tuomitsemalla syyttömän naisen vankeuteen murhasta. Vaasan hovioikeus vapautti naisen tämän istuttua syyttömänä vankilassa kaksi vuotta. Nyt myös Yhdysvalloissa kohutaan murhaoikeudenkäynnistä.

Rapakon takana syy on kuitenkin hieman toinen kuin Suomessa, sillä siellä murhaaja on selviämässä ilman tuomiota perin erikoislaatuisesta syystä. Silminnäkijöiden tunnistama syytetty on nimittäin kaksonen, eivätkä silminnäkijät voi olla varmoja kumman kaksosveljistä he näkivät surma-aikaan paikalla arizonalaisessa yökerhossa. Murhaoikeudenkäynnin syyttäjä on ymmärrettävästi tukalassa tilanteessa.

19-vuotias phoenixilainen Xavier Brooks ammuttiin Leonardo Da Vinci Code -klubin edustalla sattuneessa välikohtauksessa 12. helmikuuta. Murhasta pidätettiin Orlando Nembhard, joka istui vankilassa maaliskuusta saakka 500.000 dollarin takuita vastaan. Sittemmin selvisi, että kiinni on mahdollisesti kokonaan väärä mies. Nyt syytetyn asianajaja Jason Lamm väittää, että murhaaja olikin Orlandon kaksosveli Brandon, joka ei siis ole syytettynä tapauksesta.

Sekavan tilanteen takia Orlando päästettiin torstaina vapaaksi odottamaan oikeudenkäyntiä 10.000 dollarin takuita vastaan, ABC News kertoi. Tällä hetkellä tilanne on se, että kaksosveljien yhdennäköisyyden takia tekijästä ei ole varmaa havaintoa, joten molemmat voivat selvitä kuin koira veräjästä ja murhaaja jäädä siten rankaisematta.