Huippusuosittu yhtye murtautui kouluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supersuosittu The Killers -rockyhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004 albumillaan Hot Fuss. Albumin Somebody Told Me -hittisingle on yhtyeen yksi tunnetuimmista kappaleista. The Killers esiintyi Suomessa vuonna 2007.

Nyt yhtyeen rumpali Ronnie Vannucci on kertonut heidän murtautuneen nuorempana koulunsa musiikkiluokkaan, jotta voisivat harjoitella. Kaikkien yhtyeen jäsenten työvuorot menivät aina ristiin rastiin, joten heillä oli aikaa harjoitella yhdessä vasta myöhään illalla.

– Harjoittelimme ensin autotallissani, mutta työajat estivät harjoittelemisen kotona. Siksi murtauduimme paikallisen koulumme musiikkiluokkaan, jossa soitimme ja harjoittelimme. Laitoimme kaikki tavarat soiton jälkeen tarkasti samoille paikoilleen, bändin rumpali Ronnie Vannucci kertoi Q-lehdelle.

Vannucci kertoi bändin harjoitelleen useita tunteja koulun musiikkiluokassa. Hän kertoi Somebody Told Me -hittisinglen jopa syntyneen siellä. The Killersin ei kuitenkaan enää tarvitse murtautua kouluunsa soittaakseen, koska Vannucci sai musiikkidiplomin kautta avaimet koulunsa musiikkiharjoittelutiloihin.

– Nyt voimme mennä laillisesti musiikkiluokkaan milloin haluamme, rumpali lisäsi.

Uusimmat