Rihanna esitteli jalkoväliään karnevaaleissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna on kiertänyt viime aikoina tiiviisti maailmaa Loud-kiertueensa merkeissä. Italian Vogue-lehti nimesi Rihannan aiemmin tällä viikolla vuoden naiseksi menestyneen uransa ja hyväntekeväisyystyönsä ansiosta.

Nyt Rihanna on osallistunut kotimaassaan Kadooment Day -tapahtumaan, jossa neitokaiset nähdään perinteisesti paraatissa vähäpukeisena. Mukana oli myös Rihanna, joka Ikuistettiin juopuneena ja vähäpukeisena levittelemässä jalkojaan kameroiden edessä.

Taannoin Rihanna paljasti Rolling Stone -lehden haastattelussa pitävänsä alistamisesta, sitomisesta ja piiskaamisesta sekä harrastavansa paljon itsetyydytystä. Rajumpaan imagoon pyrkivä laulaja kertoi myös lähettelevänsä itsestään alastonkuvia poikaystävilleen. Rihanna esiintyy On The Beach -konsertissa Suomessa Hietaniemen rannalla 15. elokuuta.

Uusimmat