Nicki Minaj paljasteli vahingossa tv-lähetyksessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosioon nopeasti noussut naispuolinen trinidadilainen hiphop-tähti Nicki Minaj on ollut useita kertoja otsikoissa erikoisen ulkonäkönsä ja asujensa johdosta. Pari viikkoa sitten Minajin uutisoitiin saaneen sakot kiroiltuaan esiintymislavalla.

28-vuotias räppäri on nyt ollut esiintymässä suositussa Good Morning America -aamuohjelmassa. Esiintyminen ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä Nickin toppi petti ja paljasti nännin suorassa lähetyksessä.

Viime kuussa Nicki sai iskun kasvoihin hotellissa Dallasissa riideltyään miehen kanssa. Hän ei kuitenkaan halunnut nostaa syytettä häntä lyönyttä mysteerimiestä vastaan. Myöhemmin Minaj kuitenkin yllättäen kiisti tiedot välikohtauksesta ja pahoinpitelystään.

28-vuotias Nicki Minaj, oikealta nimeltään Onika Tanya Maraj, on syntynyt Trinidadissa ja Tobacossa. Hän sai levytyssopimuksen Young Money Entertainment -yhtiön kanssa elokuussa 2009 ja on hiljalleen tekemässä läpimurtoaan. Hänen esikoislevynsä Pink Friday julkaistiin 19. marraskuuta 2010, mutta jo pari vuotta aiemmin hän voitti Vuoden naisartisti -palkinnon Underground Music Awardseissa.