Robottiauto kolaroi 300 000 kilometrin jälkeen – Google syyttää ihmistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurin nettiyhtiö Google on jo pidempään kehittänyt itsenäisesti ajavaa robottiautoa. Nyt robottiauto on joutunut ensimmäisen kerran kolariin ajettuaan sitä ennen lähes 300.000 kilometriä ilman ihmiskuljettajaa. Kaiken lisäksi kolari oli ihmisten syytä.

Googlen automaattiohjauksessa ollut Toyota Prius -prototyyppi joutui kolariin Googlen päämajan liepeillä Mountain View’in alueella. Googlen auto ajoi toisen auton perään, ja syntyneessä ketjukolarissa oli mukana peräti viisi autoa, NBC Bay Area uutisoi.

Yhtiön mukaan auton ohjaksissa oli kolarin sattuessa ihmiskuljettaja. Googlen mukaan auton kamerat ja tietokoneet olisivat estäneet kolarin, jos ne olisivat olleen päällä. Asiaan ei tosin ole saatu puolueetonta vahvistusta, ja kolarin syynä on voinut olla myös bugi ohjelmistossa. Yhtiö on testannut robotin ohjaamia autojaan jo kuukausien ajan Kaliforniassa ja Nevadassa.