Maailman korkein rakennus toi muslimiasukkaille yllättävän ongelman

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin Dubaihin valmistunut 828 metriä korkea Burj Khalifa on tällä hetkellä maailman korkein rakennus, mutta lähivuosina se jäänee jo toiseksi. Nyt rakennuksessa oleskelevien muslimien ajankäytölle on aiheutunut yllättävä ongelma.

Muslimien Ramadan-kuukausi alkoi 1. elokuuta. Ramadanin aikana muslimit saavat syödä vain auringonlaskun ja nousun välisenä aikana. Burj Khalifan juurella olevat ihmiset saavat kuitenkin aloittaa herkuttelun selvästi aikaisemmin kuin tornitalon yläkerroksissa olevat. Aurinko paistaa nimittäin rakennuksen yläkerroksiin huomattavasti pidempään kuin alakerroksiin.

Nyt muslimien johtohenkilöt ovat päättäneet, etteivät yläkerroksissa olevat saa aloittaa ruokailua ennen kuin aurinko on laskenut myös siellä. Esimerkiksi talon 80. kerroksessa olevat joutuvat odottamaan kaksi minuuttia ruohonjuuritasoa pidempään ja 150. kerroksessa olevien viivästys on kolme minuuttia. Rakennuksessa on 160 asuinkerrosta. Samat säännöt koskevat myös lentokoneissa ja vuorilla oleskelevia muslimeja.