Suosikkiyhtyeen keikkamatka totaalisen reisille – lue hurja tarina

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta kantautuu viikoittain tietoja kuinka maailmantähtien keikoilla ja kiertueilla on sattunut erinäisiä ongelmia. Joskus ongelmilla on taipumus kasautua, ja nyt sellaisesta on saatu varsin oivallinen esimerkki Suomesta. Täkäläinen suosikkiyhtyeen keikkareissu meni nimittäin totaalisen reisille.

Manboy oli reilu viikko sitten melko epäonnisella festarikeikkareissulla. Määränpäänä oli Elmusrock Pyhäsalmella. Ensimmäinen vastoinkäyminen sattui jo ennen lähtöä, kun rumpalin oma auto hajosi keskellä Helsingin Hakaniemen ruuhkaisia väyliä. Auto saatiin kuitenkin käyntiin ja matka jatkui.

Matkan varrella yhtyeen keikkabussi joutui rajuilman keskelle, kunnes sateen seasta keskellä mutkaista tietä näkyi valtava puu. Noin 30 metrinen puu oli kaatunut myrskyssä tielle, ja yhtye joutui ohittamaan sen ojan kautta. Seuraavalla huoltoasemalla laulaja oli jäädä kyydistä. Hieman ennen Pyhäsalmea keikkabussin kojelautaan ilmestyi varoitusvalo, koska dieselmoottorin vedenerottimessa oli liikaa vettä. Ajoneuvo oli siis pysäytettävä välittömästi. Ennen sitä moottori sammui keskelle risteystä.

Vedenerottimen tyhjennykseen jälkeen keikkabussi olisi saatu noin puolessa tunnissa kahden kilometrin päässä sijaitsevalle festarialueelle, mutta läheisiltä huoltoasemilta ei kuitenkaan löytynyt lauantai-iltana tarvittavaa huoltoa eikä hinausapua. Lopulta festareilta lähetettiin toinen bussi noutamaan bändiä, kun kuljettaja ja tiedottaja jäivät bussiin. Illan aikana bussi saatiin festarialueelle, jonne se taas hajosi. Ongelmat eivät kuitenkaan jääneet vain logistisiksi.

Ennen keikkaa festareilla puhkesi ukkosmyrsky, eikä ulkolavan katos pystynyt suojaamaan koko lavaa rankkasateelta. Lavan etuosan johdot, pedaalit ja laitteet lainehtivat koko lavan kokoisessa lammikossa. Roudarit ja miksaajat yrittivät suojata laitteita jätesäkeillä, mutta tuuli vei ne samantien mukanaan. Laitteisto kastui alle minuutissa läpimäräksi ja keikkaa siirrettiin sateen ajaksi. Sateen rauhoituttua lavalta menivät kuitenkin sähköt.

Myöhemmin bändi pääsi aloittamaan keikkansa. Lopulta bändi pääsi kotiin paikallisella pikkubussilla. Myöhemmin selvisi, että bussin bensamittari oli rikki, ja yhtyeeltä oli todellisuudessa loppunut polttoaine. Siitäkin olisi selvitty, jos autovuokraamo olisi lupaustensa mukaisesti täyttänyt tankin.