Angry Birds -hahmoista tuli supersankareita

Digi · Stara.fi

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Pelin tuoreimman version myötä se on lyönyt kaikki aikaisemmat ennätykset. Brändiä laajennetaan parhaillaan leluihin, peleihin ja elokuviin.

Hittipelin suosion myötä vihaiset linnut ovat saaneet paljon huomiota myös maailmalla. Nyt pelin hahmoista on tehty uusia versioita, joissa niistä on tehty tunnettujen supersankarien lintuversioita. Mukana ovat muiden muassa Hulk, Superman ja Batman -linnut.

Hittipelin takaa löytyvä Rovio sai alkukeväästä 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä. Myöhemmin julkaistava Angry Birds -animaatioelokuva sai taannoin Suomen elokuvasäätiön tukea 50.000 euroa. Elokuvalehti Variety uutisoi taannoin, että elokuvaa tuottamaan on kiinnitetty David Maisel, joka oli aiemmin johtajana lukuisia menestyselokuvia tuottaneessa Marvel Studios -yhtiössä.