Holly Valance kullattiin Bond-kuvaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina suurta suosiota niittänyt poptähti-näyttelijä Holly Valance on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa, sillä häntä ei ole ainakaan viihdelehtien sivuilla juuri nähty. Nyt Valance on tekemässä kuitenkin julkkismaailmaan näyttävää paluuta, jossa on haettu esimerkkiä James Bond -elokuvasta Kultasormi.

Holly Valance poseeraa nimittäin tuoreissa kuvissa yläosattomissa ja kultamaalilla peitettynä, kuten Shirley Eaton vuonna 1964 ensi-iltansa saaneen Bond-elokuvan tunnetussa kohtauksessa. Kuvassa ei ole kuitenkaan kyse Hollyn paluusta musiikkiuralle, vaan Fosters-olutmerkin uuden kampanjan mainoksesta.



Kuva: Fosters

28-vuotias australialainen Holly Valance nousi tähdeksi supersuositun Neighbours-televisiosarjan tähtenä ja valloitti myös hittilistat vuonna 2002 julkaistulla Kiss Kiss -hitillään. Hänet noteerattiin vuonna 2006 maailman 69. seksikkäimmäksi naiseksi FHM-lehden äänestyksessä. Viime vuosina Holly on painiskellut painonsa kanssa. Vuonna 2003 Valance oli hoikka supertähti, mutta alkukesästä 2011 hänen painonsa oli noussut huomattavasti. Tuoreissa kuvissa neitokainen on taas hoikistunut selvästi.

Uusimmat