Lentoyhtiö riisui lentoemäntänsä lähes alastomiksi – joutui ongelmiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina usean eri yhtiön lentoemännät ovat kunnostautuneet poseeraamalla rohkeissa kuvissa tyttökalentereissa. Esimerkiksi Ryanairin tyttökalenteri on saanut suuren suosion ja sen avulla on kerätty runsaasti varoja hyväntekeväisyyteen. Kaukoidässä meno on kuitenkin hieman toista.

Tällä viikolla maailmalla nousi otsikoihin lentoyhtiö Garuda Indonesia, kun sen kerrottiin riisuneen viime kuussa lentoemäntänsä lähes alastomiksi työhönottotarkastuksessa Etelä-Koreassa. Kyse ei ollut kuitenkaan lääkärintarkastuksesta, vaan yhtiö tutki töihin haluavien naisten rinnat. Se on nimittäin kieltänyt työntekijöiltään silikonit, The Korean Herald uutisoi. Myös tatuoinnit ovat kieltolistalla monien muiden lentoyhtiöiden tapaan.

Operaatiossa lentoemäntien tuli maata alusvaatteisillaan tutkimuspöydällä samalla kun mieshenkilö tutki kopeloimalla heidän rintansa. Käsittelyn kohteeksi joutuneiden mielestä toiminta oli epämiellyttävää ja loukkasi heidän yksityisyydensuojaansa. Lentoyhtiön mukaan tutkimus oli välttämätön ja suoritettiin yhteisymmärryksessä. Yhtiö perustelee silikonikieltoa mahdollisuudella ilmanpaineen nopeaan laskuun, jolloin silikonit voivat olla terveysriski. Nyt naisten oikeuksia puolustavat järjestöt ovat suivaantuneet tapauksesta ja uhkaavat viedä asian oikeuteen.