BB-Janica joutui kertomaan lapsilleen lesbokokeilustaan

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa parhaillaan kilpaileva BB-Janica on saanut talossa varsinkin miesasukkaiden huomion osakseen. Talon ulkopuolella hän on tosin aiemmin saanut myös naisilta intiimiä huomiota. Hän paljasti asian, kun puhe siirtyi lesboseksiin.

– Mä kokeilin sitä kerran naisen kanssa ja en saanut siitä yhtään mitään. Mun lapset tietävät siitä. Mä kerroin niille ennen tänne tuloa, kun mä tiesin että se on ensimmäinen asia joka tuolla velloo, BB-Janica kertoi.

– Lapset oli ensin että äiti teeveeseen. Mun poika sanoi että tää on pitkä aika, mut mä sanoin että se on kuin kesäloma. Sit mä sanoin, että meillä on joulu yhdessä. Kerroin, että mä oon tehnyt työtä tanssijana, koska mun duuni ei oikeesti ole mikään paha asia. Mä oon ylpeä siitä. Ennen eroottista uraa mä harrastin tankotanssia. Viikolla mä oon kirjanpitäjä. Ihan oikeesti.

Kerroimme eilen kuinka Janican Facebook-profiili paljasti, että hänelle on varattu esiintymisiä jo syyskuun lopulle. Ensimmäinen keikoista on jo 30. syyskuuta Jyväskylässä. Keikkakalenteri voisi viitata siihen, että vaaleaveriköllä olisi suunnitelmissa poistua BB-talosta hyvinkin pian.