Angela Martinin bikinikuvaukset hotellin parvekkeella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ulkona tapahtuvat bikinikuvaukset järjestetään lähes poikkeuksetta etelän aurinkorannoilla jo pelkästään siitä syystä, että siellä bikineitä käytetään. Nyt eräs muotikuvaaja on järjestänyt kuvaukset poikkeuksellisessa paikassa New Yorkin ytimessä.

Bikinikaunotar Angela Martini poseerasi bikineissä tuhansien ikkunoiden ja silmäparien alla New Yorkin Gansevoort-hotellin parvekkeella. Tarina ei kerro kuinka moni toimistotyöntekijä sai työpäiväänsä ylimääräistä seurattavaa, kun sana parvekkeella bikineissä keikistelevästä kaunottaresta levisi.

Miss Albania 2010 Angela Martini on viime aikoina yhdistetty hiphp-tähti Kanye Westiin, joka on kuitenkin torjunut hänet perumalla kaunottaren kutsun bileisiinsä. Angela osallistui taannoin New Yorkissa järjestettyyn CFDA Fashion Awards -tapahtumaan ja varasti show’n punaisella matolla, kun hänen asunsa paljasti vahingossa jalkovälin.

25-vuotias Angela Martini on albanialainen malli, joka edusti kotimaataan Miss Universe -kilpailussa vuonna 2010. Nykyisin Yhdysvalloissa asuva kaunotar asui Albaniassa kuitenkin vain 9-vuotiaaksi, jolloin hän muutti perheineen Sveitsiin. Malliuran Angela aloitti 18-vuotiaana, jolloin hän sai mallisopimuksen NEXT-mallitoimistoon Miamissa. Sittemmin Angela Martini on kaunistuttanut muiden muassa Mercedes-Benzin mainontaa Elite-mallitoimiston listoilta käsin. Vuonna 2008 hän poseerasi Sports Illustrated lehden uimapukunumerossa.