Adidaksen Superstar-erikoismalli poikkeuksellisen näyttävä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimmat ”hiphop-kengät” ovat ylivoimaisesti Adidas Superstarit, jotka tekivät aikoinaan läpimurtonsa viimeistään Run DMC -yhtyeen Walk This Way -musiikkivideon myötä. Sittemmin kengistä on muodostunut todellinen legenda.

Aikojen saatossa Superstarit ovat nousseet otsikoihin esimerkiksi silloin, kun hiphop-artisti Paleface saapui niissä viime vuoden itsenäisyyspäivänä Linnaan. Superstareista on tehty sadoittain erilaisia teemaversioita, mutta niistä tuorein on varsin mielenkiintoinen tuttavuus.

Legendaarinen lastenohjelma The Muppet Show on nimittäin nyt jättänyt jälkensä myös kenkämaailmaan, kun Adidas on julkistanut Adidas Superstar II Kermit the Frog Edition -erikoismallin. Luonnollisesti värinä on Kermitin tavoin vihreä, ja mukana on myös hahmolle tuttu tähtimallinen kaulus.



Uusimmat