Rocktähden tyttären sekava elämä – huima laihdutus ja sairaalakeikka

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pari päivää sitten rocktähti Bob Geldofin julkkistytär Peaches Geldof oli otsikoissa, kun hän varasti kaupasta noin 90 euron arvoisen mekon. Taannoin Peaches suivaantui, kun hänen yksityiset sänkykuvansa päätyivät julkisuuteen.

Nyt huimasti laihtunut Peaches on kuvattu Lontoossa kuihtuneen näköisenä ja outoja mustelmia käsissään. The Sun -lehti kertoo samalla kuinka neitokaisen ja tämän poikaystävän kotiin kutsuttiin tiistaina ambulanssi. Paikalta löytyi sairauskohtauksen saanut kolmekymppinen mies. Ensihoitajat kutsuivat asuntoon myös poliisit. Viranomaiset eivät ole kommentoineet tapausta, mutta totesivat ettei syytteitä nosteta.

The Sun -lehti kertoi Geldofin Facebook-sivuilta löytyneistä valokuvista, joissa hän makoilee alusvaatteisillaan sängyllä miehen ja naisten kanssa. Lehti väitti, että kyse olisi ollut viiden ihmisen ryhmäseksistä. Peaches suuttui jutusta ja kiisti väitteet ryhmäseksistä.

Narkomaaniystävänsä julkaisemissa kuvissa alastomana taannoin nähty 22-vuotias Peaches Geldof sai kuvien takia potkut Ultimo-alusvaatemerkin mallintöistä. Kuvat olivat yhtiölle liikaa, ja yhtiö irtisanoi sopimuksen Peachesin kanssa. Julkkisneitokainen on jäänyt jo kolme kertaa kiinni myymälävarkauksista.