Lihava mies ei mahtunut tuoliin – haastoi ravintolan oikeuteen

Ohhoh! · Stara.fi

Yhdysvalloissa sairaalloisen lihavat ihmiset ovat nykyisin jo koko kansakunnan vakava vitsaus, mutta jo alle 150 kiloiset ihmisetkin joutuvat ongelmiin ylipainonsa kanssa. Nyt amerikkalaismies on haastanut ravintolan oikeuteen koska ei mahtunut ravintolan tuoliin.

New Yorkissa asuva 64-vuotias Marsin Kessman painaa 132 kiloa, mutta oli kuitenkin liian suuri White Castle -ravintolaan. Asiasta uutisoineen New York Post -lehden mukaan mies oli tehnyt ravintolalle kolme valitusta liian pienistä penkeistä. Ravintola oli luvannut tehdä asiakkaille lisätilaa, mutta Kessmanin mukaan lupausta ei toteutettu.

Nyt hän on haastanut ravintolan oikeuteen, koska hänelle ei riittänyt ravintolan tarjoama hyvitys ilmaisista hampurilaisista. Mies joutui nimittäin maksamaan erikseen hampurilaisiin tilaamastaan lisäjuustosta. Kessman on omien sanojensa mukaan loukannut nilkkansa ravintolan liian ahtaiden tilojen takia ja vaatii nyt ravintolalta korvauksia. Mies korosti, ettei hänellä ole koskaan ollut vaikeuksia mahtua esimerkiksi lentokoneen penkkeihin.