BB-Benin säälittävä selitys: ”Isoveli on esittänyt pilaversion asukkaille”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa BB-Ben on ollut eilisestä illasta saakka todella tukalassa tilanteessa, kun mies sai tietää, että hänen naisseikkailunsa olivat paljastuneet Amandalle ja muille asukkaille. Mies on yrittänyt mestarillisesti selittää itseään ulos epäilyistä, ja osin siinä jopa onnistunutkin.

BB-Stefan kertoi kuitenkin Benille tietävänsä Benin sänkypuuhista todennäköisesti enemmän kuin mies itse, koska Ben väitti olleensa silloin todella juovuksissa. Stefan ei kuitenkaan suostunut kertomaan Benille mitä videoita Isoveli oli hänelle vahtivuorojensa aikana näyttänyt.

Epätietoisuus Stefanin tiedoista kalvaa Beniä, joka on selitellyt Amandalle ja muille asukkaille puuta heinää selvitäkseen kuiville. Eilen Ben keksi väittää, että Isoveli olisi leikannut muille asukkaille esitetyt materiaalit siten, että niistä saisi virheellisesti sellaisen kuvan, että Benillä oli intiimiä kanssakäymistä haareminsa naisten kanssa.

– Mä veikkaan että ulkomaailma on nähnyt sen niinku oikeen jutun ja sitten on tietsä sanottu siinä, että tehdään tavallaan pilaversio tästä ja laitetaan se noille asukkaille. Mä veikkaan, että se on silleen. Ja sit tavallaan katotaan, että mitä se luo tuolla, Ben selitteli Stefanille.

Stefan ei syöttiä kuitenkaan nielaissut, vaan pysyi pahaenteisen hiljaa.

– Mä tiedän, että sä tiedät jotain ja mä toivon, että sä jossain vaiheessa heität mitä täällä talossa on oikeesti tapahtunut. Mä en vaan sitä blondijuttua tajua, Ben huokaisi syvään.

– Mä tiedän… Sä tiedät ite mitä oot tehnyt. Mä haluan vaan sanoa sulle, että älä vi**ssa koskaan loukkaa tota Amandaa, BB-Stefan totesi.

– Vi**u mua ärsyttää. Musta tuntuu siltä että sä tiedät oikeen vastauksen. Mä toivon, että sä et oo mulle vihainen. Sä voit olla mulle vihainen, mutta mä toivon, että sä et oot. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin ilmi mitä tässä on tapahtunut, Ben vastasi.