8 amish-miestä pidätettiin – katso hulvattomat pidätyskuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa asuu satojatuhansia amish-kansalaisia, jotka pyrkivät välttämään kaikenlaisten nykyaikaisten laitteiden käyttämistä. He eivät käytä esimerkiksi autoja, elektroniikkaa tai sähköä.

Nyt kahdeksan amish-miestä on pidätetty ja kuljetettu poliisiputkaan. Samalla heistä otettiin tuttuun tapaan pidätyskuvat, jotka ovat nyt päätyneet heti tuoreeltaan verkkoon. Kuvista nähdään millainen parta- ja hiustyyli amisseilla on vallalla yhä edelleen.

Pidätyksen syynä oli se, että miehet eivät olleet kiinnittäneet lain vaatimia kirkkaita oransseja turvavaloja hevoskärryihinsä. He eivät myöskään suostuneet maksamaan saamiaan sakkoja, joten miehet joutuvat istumaan sakkonsa kaltereiden takana.