Yllättävä paljastus brittien seksielämästä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Iso-Britannia tunnetaan sateisena ja koleana saarivaltiona, jossa aurinko vain vilahtelee pilvien välistä. Kyse on tietenkin stereotypiasta, mutta ei se lopulta ole kovin kaukana todellisuudesta. Nyt on selvinnyt, että säätila ei vaikuta brittien himoihin ulkosalla.

YouGov-yrityksen tuore seksitutkimus nimittäin paljasti, että peräti yli puolet briteistä on kaikesta huolimatta harrastanut seksiä ulkona. Julkisella paikalla seksiä oli harrastanut 40 prosenttia vastanneista. Asiaa tiedusteltiin tutkimuksessa yhteensä 2.124 vastaajalta.

Lisäksi tutkimus paljasti, että britit ovat seksilelujen ystäviä, sillä 43 prosenttia vastanneista myönsi käyttäneensä sellaisia. Kolmasosa oli katsonut pornoa rakkaansa kanssa ja 18 prosenttia naisista ja yhdeksän prosenttia miehistä pukeutuu fantasia-asuihin miellyttääkseen seksikumppaniaan.

Yllättäen tutkimus kuitenkin paljasti, että lähes kolmannes vastaajista kertoi ettei välttämättä harrasta seksiä edes yhtä kertaa kuussa. Yksitoista prosenttia harrasti seksiä kerran kuussa ja 17 prosenttia kolme kertaa kuussa. Vain kaksi prosenttia kertoi harrastavansa seksiä yli 20 kertaa kuukaudessa. Kahdella prosentilla oli ollut yli sata seksikumppania.