BB-pari jakoi hellyyttä lusikka-asennossa

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on heti alkukaudesta ehtinyt syntyä parikin pariskuntaa, joista BB-Mikael ja BB-Annika ovat selvinneet tähän mennessä ilman suurempia kriisejä. He viettävät myös yönsä tiiviisti toisensa seurassa.

Annika ja Mikael jakoivat toisilleen hellyyttä lusikka-asennossa halaillen. Edellisen illan juhlatunnelmien jälkimainingeissa lemmenpari päätyi jälleen saman peiton alle suukotteli toisiaan hellästi. Yö voi jäädä heidän viimeiseksi yhteiseksi yöksi talossa.

Eilen Annika oli surun murtama, koska BB-Tamer oli nimennyt hänet häätöäänestykseen itsensä tilalle. Tamer nimettiin asukkaiden toimesta äänestykseen, mutta hän voitti oljenkorsikilpailun ja sai vaihtaa itsensä tilalle toisen asukkaan. Mikael tekee parhaillaan kaikkensa, jotta Annika hieman piristyisi. Samalla mies itse pelkää Annikan mahdollista häätämistä.