Miley Cyrusin alusvaatekuva vuoti nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

18-vuotias poptähti-näyttelijä Miley Cyrus tunnetaan uransa lisäksi myös rohkeista poseerauksistaan, sillä hän on jo 15-vuotiaasta saakka julkaissut verkossa omia paljastuskuviaan. Teinitähti onkin saanut kritiikkiä vähäpukeisesta ja huomiota herättävästä pukeutumistyylistään.

Tällä kertaa Miley nähdään poseeraamassa sängyllä alusvaatteisillaan. Kuvan kerrotaan olevan peräisin hänen uuden elokuvansa kuvauksista, mutta asiaa ei ole vahvistettu. Kuvan vuotajaa selvitetään parhaillaan, mutta samalla se on levinnyt lukuisiin viihdelehtiin.

Äskettäin Miley kertoi haastattelussa, ettei halua jättää asioita kokematta vain siksi että on julkisuudessa. Hän haluaa kokea samat asiat kuin muut samanikäiset teinitytöt.

– Ihmisillä on minusta sekalaisia mielipiteitä. Joidenkin mielestä olen loistava roolimalli ja joidenkin mukaan olen epäsopiva roolimalliksi. Outoa, että on kaksi täysin poikkeavaa mielipidettä, Miley Cyrus kertoi Prestige-lehdelle.

– Jokainen 18-vuotias tutkii seksuaalisuuttaan ja haluaa kokeilla asioita. Ei minulla ole mitään syytä toimia toisin. Haluan vain olla oma itseni.

Äskettäin Miley sai huokaista helpotuksesta, kun hänen vanhempiensa aviero peruttiin. Isä Billy Ray Cyrus kertoi The View -ohjelman haluavansa saada perheestään jälleen yhteinäisen. Aiemmin Cyrus kertoi tyttärensä Hannah Montana -televisiosarjan hajottaneen perheen. Hän totesi GQ-lehden helmikuun numerossa toivovansa että koko televisiosarjaa ei olisi koskaan tehty.