Suomen lisäksi myös Britanniassa on parhaillaan käynnissä Big Brother -ohjelman tuotantokausi. Saarivaltiossa asukkaat ovat nyt kokeilleet ruiskurusketuksen hankkimista, ja Isoveli on samalla pannut näppinsä peliin.
Talon asukkaat ovat saaneet hankkia iholleen tummempaa sävytystä, mutta eräs naisasukas sai tehtäväkseen ottaa nelinkertaisen annoksen ruskettavaa ainetta. Kunnian tehtävästä sai Alex Lee Rose, joka muuttui käsittelyjen myötä kaikkea muuta kuin luonnollisen näköiseksi. Katso kuva tästä.
Tällä viikolla asukkaat saivat myös kaksipäiväisen päivätehtävän, jonka aikana heidän pitää vastata kaikkiin kysymyksiin ”kyllä”. Positiivisuutta vaaliva Isoveli ilmoitti, ettei hän halua kuulla talossa lainkaan sanaa ”ei”.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.